Huono päivä

Tänään on ollut aika.. Jännittävä päivä.
Olin selvinnyt minimaalisilla kaloreilla. Söin vain aamulla jogurtin ja sillä olin pötkinyt jo pitkälle iltapäivään. Tallilla sitten juostessani hevoseni kanssa umpihangessa pellolla (jotkut laiskat ne ratsastaa. Minä juoksen myös hangessa! ;>) alkoi päänsärky. Liikuttaessani toista hevosta, päänsärky yltyi niin pahaksi, että ojensin hepan tallitytölle ja hän kävelytti sekä hoiti sen pois. Minä lähdin kotiin, en vain pystynyt jäämään tallille.
Kotona otin särkylääkkeen, mehua ja hieman perunamuussia.
Ei auttanut. Särky yltyi taas, kunnes lopulta tuntui siltä, että taju lähtee. En pystynyt tehdä muuta, kuin maata sängyssä.
Yhdeksän aikoihin isäni paistoi minulle munan ja makkaran. Söin niitä tunnin verran, pääsin puoleen väliin ja sitten luovutin ja jätin ne.

Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että voisin käydä koneella.
Huh huh, aika hirveää on ollut!

Harrastaako muut yösyömistä?
Minut aina välillä yllättää yöllä niin hirveä nälkä, että on pakko mennä syömään! En pysty nukkumaan, jos en saa ruokaa.
Niinpä minut löytyy jopa melko usein keittiöstä yöllä syömässä..
Ärsyttävä tapa, mutta siitä on vaikea päästä eroon.

Selviytymistä

Selvisin isän lehtipihvi-haasteesta, kahdesti!
Ekalla kerralla otin vain aivan pienen pihvin ja siitäkin leikkelin suurimman osan pois.
Eilen, eli toisella lehtipihvi kerralla isäni laittoi lautaselleni hieman isomman pihvin. Leikelin sitä parhaani mukaan ja sain taas paljon pois.
Mutta hemmetti, se oli hyvää!
Ajatelkaa minusta mitä tykkäätte, olen huono ana, olen epäonnistunut kun nautin tuollaisesta paskasta.. AIVAN SAMA! Minä tykkään mistä tykkään, eikä minua kiinnosta se, mitä mieltä muut ovat tästä.

Nam<3

Painoni on laskenut. Aamupaino oli 46.4 eli onneksi lähtenyt alaspäin läskeilystä huolimatta.
45 kg, täältä tullaan!

What goes up, must come down.

Viime viikko meni ahmiessa, enkä välittänyt mistään. En välittänyt kaloreista enkä siitä, kuinka tunsin taas paisuvani. Yllätys yllätys, paino nousi taas ja käväisi lukemissa 37.8 ja siinä vaiheessa onneksi tajusin lopettaa..
Aamulla vaaka kertoi painoni olevan taas 36.9
Pelkäsin painoa tulleen enemmänkin siinä syödessä, onneksi ei tullut..

Kalorilaskuri kertoo seuraavaa tarinaa tästä päivästä:
 Sulhaspiirakka x2 150 kcal
Jogurtti x2 264
Salaattia n. 39 kcal
Laitoin ruokamääriä (esim salaatin määrän) varmuuden vuoksi yläkanttiin, jottei ainakaan totuus jää liian pieneksi.
Joten päivä total olisi 453 kcal.

Pelkään niin iltaa..
Isä lupasi tehdä LEHTIPIHVEJÄ.
Minä taas rakastan isäni tekemiä liharuokia. Hän ei ole ammattilainen, hän ei ole kokki. Mutta pihvejä hän osaa tehdä! Ja valitettavasti ne ovat aivan hirvittävän hyviä ja isä loukkaantuu hirveästi jos en syö niitä..
Ei apua! Mitähän tästäkin illasta taas oikein tulee.

Kauniita sanoja

Olen hämmentynyt. En vain enää tiedä, mitä ajatella itsestäni.

Minulla on aina ollut huono itsetunto. Yläasteella se oli pahimmillaan, minä en tahtonut kenenkään näkevän naamaani. Niinpä aina käänsin kasvoni poispäin, jos kävelin ihmisten ohi ja muuten koulussa kävellessäni pidin joko hiuksiani tai huiviani kasvojeni edessä niin, että vain silmäni näkyivät kun ajattelin olevani niin hirveän ruma. Sain tästä monen vuoden ajan kommenttia ihmisiltä, kuinka minun pitäisi siirtää se leukaan asti ulottuva otsikseni pois kasvoiltani tai ottaa huivi pois.

Lopulta, lukioon mennessä itsetuntoni alkoi hitaasti nousta. Pystyin jo olemaan koulussa ilman, että peitin kasvojani. Tähänkään päivään mennessä ei itsetuntoni ole hyvä, mutta olen jonkiverran varmempi itsestäni.

Pari viikkoa sitten eräs henkilö, jota pidän hyvin viisaana ja jota arvostan paljon, kehui minua. Hän kertoi olevansa kateellinen kauneudestani ja kehui minua paljon. Olin niin kiusaantunut, että olisin vain halunnut juosta pois enkä edes tajunnut kiittää tätä ihmistä.
Eilen myös kaverini sanoi minun olevan ihana ihminen ja yksi kauneimmista naisista, joita hän on koskaan nähnyt. Hämmennykseni oli niin suuri, etten osannut vastata mitään vaan pysyin vain hiljaa. Lopulta tajusin kiittää häntä hänen sanoistaan.

Minua itkettää nämä kohteliaisuudet. En tiedä miksi he niin sanoivat, mutta tietty se tuntui hyvältä vaikka en ole varma, tarkoittivatko he sanojaan. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

Mitä ilman en voisi elää?

Aloin jo eilen miettiä tätä kysymystä. Mitä ilman en voisi elää?
Otetaan siis listaa enemmän tai vähemmän huumorimielessä ja unohdetaan ne "En voisi elää ilman ruokaa!" tai "En voisi elää ilman perhettäni/ystäviäni", jotka ovat hirvittävän tylsiä ja ennalta-arvattavia. Niinpä listaan tulevat ne asiat, jotka voivat olla enemmän yllättäviä.

1. Harrastukseni/hevoseni. En voisi edes kuvitella eläväni ilman ratsastusta. Harrastan siis kouluratsastusta, joka on koko elämäni. Valmentaudun ja kilpailen tässä lajissa ja se on todella tärkeä minulle.

Idolini, yksi maailman parhaista kouluratsastajista: Edward Gal

 2. Kynnet. Rakastan kynsien lakkausta ja kynsien laittoa. Yritän pitää kynteni aina mahdollisimman pitkinä ja hyväkuntoisina. Tämän takia juon paljon maitoa ja käytän paljon vahvistavia lakkoja, jotta kynteni pysyvät hyvässä kunossa. Olen harrastanut kynsien lakkailua nelisen vuotta.

Eivät ole omani, mutta mielestäni lakkaus on todella kaunis.

3. Tietokone.  Vietän koneella sen ajan, joka minulta jää ratsastamisen ohella. Jo sähkökatkot tuntuvat kamalilta kun jostain syystä läppäri ei toimi ilman sähköä. Se on kai hieman rikki tai jotain, en tiedä.

5. Valokuvaus. En ole mikään ammattilainen ja räpsin kuvia vain perusjärkkärillä jossa on halpa perusputki. Kuitenkin onnistun aina välillä saamaan oikein kivoja kuvia. Ihan omaksi ilokseni kuvailen.

6. Raha. Olen kasvanut rikkaassa perheessä ja minulla on aina ollut paljon rahaa käytössä. Minua kauhustittaa jo nyt ajatus siitä, mitä tapahtuu, kun lähden opiskelemaan. "Pelkään" sitä ettei minulla ole rahaa ostaa kaikkea mitä haluan. Tähän asti on ollut se tilanne, että minulla on aina runsaasti rahaa tililläni. Niinpä olen voinut ostaa niillä mitä tahdon. Opiskellessa sen sijaan rahat menevät asunnon vuokraan ja hevosieni tallivuokraan. Iik!

Siinä tuli luultavasti ne tärkeimmät.

Olenko ihan kunnossa?

Anteeksi ettei minusta ole kuulunut, nyt perheellämme on ollut melko rankkaa kun meitä on kohdannut kaksi hyvin surullista uutista, joten minulla ei ole ollut niin paljoa ylimääräistä energiaa että olisin jaksanut tulla postailemaan.

Äitini kysyi muutama päivä takaperin, että olenko ihan kunnossa kun en enää juuri tee muuta kuin makaa sängyssä ja nuku. Hän kysyi sen monta kertaa päivän aikana ja aina kerroin kaiken olevan hyvin ja olevani aivan kunnossa. Niinköhän? Mutta oikeassa hän on, minä en juuri tee muuta kuin nuku. Aamulla herään vaivoin kouluun, kun tulen koulusta, menen nukkumaan. Nukun iltaan asti ja teen jotain pientä, jonka jälkeen menen taas yöksi nukkumaan.
 Tänään nukuin kahteen asti ja herätessäni tuntui siltä että pyörryn. Kädet ja jalat täristen, hikoillen, korvissa humisten ja näkökentän sumentuessa tein itselleni juustoleivän jotta pysyisin tajuissani.

Inhoan pyörtymistä, olen pyörtynyt jo niin monta kertaa etten halua enää kokea sitä. Teen kaikkeni etten vain menettäisi tajuntaani. Yleisin reaktioni on rynnätä syömään, varmuuden vuoksi.
Kerran minua huimasi aamulla niin pahasti, etten pystynyt edes nousemaan sängystä kun jalat eivät kannatelleet minua. Niinpä äidin piti syöttää minua. Se oli niin nöyryyttävä kokemus etten tahdo juuri edes muistella sitä.