Pohdintoja painonpudotuksesta

Hassua, pystyn pudottamaan helposti painoni väliltä 47-46, mutta 46-45 on jotenkin tosi mahdoton.. Jo kerran olin saanut painoni putoamaan tuohon 45 kiloon, mutta kappas kun taas repsahdin.

Nyt minun täytyy oikeasti suunnitella huominen kunnolla, jotta vihdoin taas saisin Operaatio Kesäkunto-asian vauhdittumaan.
Minun täytyy näyttää hyvältä yo-kuvissani! Näissä mitoissa yksinkertaisesti en ole millään tavalla kaunis ja tahdon katsella kyseisiä kuvia tunteella "Wau, olinpa tuolloin laiha ja upea."
En tiedä ehdinkö enää siihen, pakko vain yrittää ja nyt oikeasti tsempata itseään.

Olimme kaupungilla viettämässä vappua ja tapasin yhden miehen. Suomea hän puhui melko heikosti, mutta englanniksi kommunikointi onnistui onneksi sujuvasti.
Hän toisteli minulle että olen tosi kaunis. Tunsin oloni hyvin vaivautuneeksi, en nimittäin millään tavalla oloani tuntenut kauniiksi. Lisäksi hän alkoi kutsua minua nimellä Barbi.

Barbihan nukkena näyttää jonkinlaiset kauneusihanteet: sillä on sopusuhtaiset kasvot, vaaleat hiukset, se on pitkä ja laiha. Ainut, mikä noista kriteereista osuu minuun, ovat nuo vaaleat ja pitkät hiukset.

Sinänsä elämässäni on monta muuta asiaa nyt hyvin, vain painoni on yksi murheenkryyni.
Tosin olen myös hieman huolissani siitä, etten ole saanut pääsykoekutsua. Olisikohan se pitänyt jo saada, vai hätäilenkö turhia..?

No, se jää nähtäväksi.
Toisaalta minua ei haittaa jos jään ilman opiskelupaikkaa. Silloin pystyn keskittymään täysillä hevosharrastukseeni ja kilpailla aktiivisesti koko kauden.

Joten meni miten meni, koen joka tapauksessa voittavani.
Kerrankin näin päin!

Taukoilusta

Blogini oli yllättäen tauolla, mutta nyt toivottavasti olen palannut pysyvästi takaisin kuvioihin.

Ensinäkin kirjoittelu jäi siksi, että valmistauduin ja luin yo-kokeisiin. Minulla oli aivan kamala stressi kirjoitusten takia ja en pystynyt kirjoittamaan blogiini.
Kirjoitusten jälkeen olin todella väsynyt, en jaksanut tehdä juuri mitään. Ihmiset ihmettelivät, miksi olin niin kalpea ja väsynyt koko ajan. Minäkään en oikein ymmärtänyt silloin, mutta yksinkertaisesti kirjoitusten takia paloin vain loppuun ja en jaksanut tehdä mitään. Olen kai heikko tai laiska, en tiedä. Ei muihin yo-kokeet tuntuneet vaikuttavat näin.

Toinen syy on se, että minua hävettää niin paljon ettei painoni ole edelleenkään pudonnut. Joskus syön murheisiini jääkaapin tyhjäksi, joskus syön vähemmän ja painoni tippuu takaisin lähtöpisteeseen. Siitä se ei liiku enää alaspäin ja olen jotenkin tosi väsynyt taistelemaan sen kanssa.

Haluan painoani alas enemmän kuin mitään muuta, jotta näyttäisin kesällä kerrankin hyvältä. Yo-kuvissa en tahdo näyttää tältä vaan tahdon muistella vielä joskus kuvia katsellessani että "Wau, olinpas tuolloin laiha."
Valitus blogissa ei kuitenkaan sitä saa alaspäin, se täytyy tehdä ihan itse. Pitäisi raahata itsensä vain lenkille ja liikkumaan, sekä pitäisi lopettaa se mässäily.

Kuulumisia

Olen itkenyt koko illan. Hevoseni rikkoi tänään jalkansa vain ja ainoastaan minun takia. Nyt minulla on kamalat omantunnon tuskat asian takia ja vain tämän ajattelu taas nostaa kyyneleet silmiin. Niin paljon kaduttaa ja hävettää tekemäni päätökset sen kanssa. Jos sille käy jotain pahaa, en kestä. Jos se on pahasti satuttanut itsensä, en todellakaan kestä ja sitten teen itselleni jotain.

Lisäksi olen ollut täysin holtiton rahan kanssa. Tällä viikolla olen tuhlannut n. 900 euroa ja tajusin, että kaikki ostokseni olivat täysin turhia. En olisi oikeasti tarvinnut juuri mitään tavaroista. En kuitenkaan aio palauttaa mitään ostamaani.
Lisäksi huoneessani on verhot, joilla lähes 1000 euroa hintaa ja nekin on tällä viikolla tulleet. Onneksi äitini maksoi ne.
En osaa kontroloida rahan käyttöä. Nyt kun vanhempani eivät kustanna kaikkea elämistäni, olen pulassa. Tililläni ei ole enää juuri rahaa ja olen velkaa ihmisille. Silti en pysty maksamaan velkojani, vaan aina saadessani rahaa, tuhlaan sen johonkin turhaan.

En ole juuri lukenut YO-kokeisiin, vaan olen tämänkin päivän vain nukkunut. Vaikka nukun yön ja päivän, en juuri piristy.
Huoh.

Paino edelleen 46.4
Se ei liiku ylös eikä alas. Turhauttavaa.

Onnistumisia

Elämä alkaa taas voittaa ja alan saada taas elämästä otteen.
OK, yo-kirjoituksiin en juuri ole saanut luettua. Vain siirrän ja siirrän tätä asiaa aina huomiselle. Mutta olin työhaastattelussa eilen. Olisi mahtavaa saada töitä kesäksi! Saisin siitä rahaa ja työ rytmittäisi kesääni sopivasti, en voisi vain nukkua koko kesää.

Aamupaino: 46.5 eli se on hieman alhaisempi taas. Pikkuhiljaa jos se taas laskisi..

Katastrofi peruutettu

Eilen aamupainoni olikin onneksi taas 46.7 eli kilon vähemmän, kuin edellisenä aamuna. Olen tästä iloinen, koska en todellakaan halua palata enää siihen 47 kiloon..
Painoni voisi tippua enemmänkin, tahtoisin sen joskus sinne 40 kiloon, josta olisi enää muutaman kilon pudotus edessä.
Itsestänihän tämä on vain kiinni ja vain minä yksin voin vaikuttaa siihen, mitä pistän suuhuni ja mitä en.

Eilinen yö meni huonosti. En tahtonut alkaa nukkumaan, kun asiat ahdistivat niin paljon. Puuhailin vain kaikkea muuta, koska en tahtonut painaa päätä tyynyyn ilman tekemistä, jolloin olisin joutunut ajattelemaan liikaa ja olisin taas ahdistunut.
Mikä siis ahdistaa?
A) Yo-kirjoitukset. Aivan hirveä ahdistus ja stressi niiden takia.
B)Tulevaisuus. Mitä teen lukion jälkeen?
C) Harrastukseni. En edisty ja en osaa.
D) Raha. Mistä saan lisää rahaa?
E) Työt. Toivottavasti saisin kesäksi töitä.. Yritystä on kyllä hakemisessa, mutta en tiedä kuka minut haluisi töihin. Torstaina on eka työhaastattelu. Peukut pystyyn!

Tämä blogin pitäminen on muuten hirveän hirveän terapeuttista. Näistä asioista en puhu kenellekkään ulkopuoliselle, joten on kiva edes johonkin purkaa asioitaan, vaikka sitten tekstin muodossa blogiin.

"Ykkösblogini" on edelleen hevosblogini, johon kirjoittelen lähinnä harrastuksestani ja positiivisista asioista. Tämä on "kakkosblogini", joka käsittelee elämäni toista puolta. Kuitenkin tunnen tarvitsevani näitä molempia yhtä paljon.

Sumussa

Olen nyt elänyt kuin sumussa. Minua ei kiinnosta mitä syön, kuinka paljon syön, kuinka paljon se sisältää kaloreita eikä minua ole kiinnostanut mihin suuntaan painoni on mennyt.
Tänään kun kävin vaa'alla vihdoin, paino oli 47.8 eli se on noussut takaisin lähtöpisteeseen. Silloin ketutti ja pahasti.
Mutta sen sijaan, että olisin saanut sellaisen "Nyt alan laihduttaa kovemmin!"-puuskan, masennuin siitä vain niin pahasti, etten jaksanut taaskaan välittää mistään. Hukutin taas huoleni alkoholiin (jota ostin risteilyltä runsaasti halvalla) ja nyt on sen takia tosi huono olo.. Minulla nousee päähän helposti ja koska juon paljon ja nopeasti yhellä kerralla, huono olo on taattu!
Lisäksi, alkoholi sisältää runsaasti aivan turhia kaloreita.

MISSÄ ON ITSEKURINI?! Ihan oikeasti, tämä on SÄÄLITTÄVÄÄ. Miten ihmeessä saisin taas itsekurini takaisin..

Pitäisi lopettaa juominen, vaikka sitten kokonaan. Sen takia kaikki menee aivan pieleen. Huolestuttavaa oli, kun ennen valmennusta (johon piti ajaa n. 50 min matka autolla), harkitsin juovani vähän ennen lähtöä. Siinä vaiheessa piti hieman miettiä, olinko nyt aivan tosissani ajatusteni kanssa.
Mikään ei saa mennä harrastukseni edelle. Se on asia, jonka takia jaksan päivästä toiseen.

Olin jo laittamassa tähän postaukseen sitä lupaamaani vartalokuvaa.. Sitten tajusin, etten kehtaa sitä inhottavaa näkyä tänne laittaa. Anteeksi siis!

Sitten kun näytän tältä, voin näyttää vartaloni..

Risteilyä

Olin siis tässä kaksi päivää Abiristeilyllä! Oli aivan paras reissu.
Meillä oli esiintymässä Fintelligens, jota olin jo etukäteen odottanut kovasti näkeväni. Valitettavasti jo puoli kaksitoista yöllä olin oksentamassa (alkoholin takia) ja niin huonossa kunnossa, etten enää kyennyt nousemaan sängystä ja mennä katsomaan keikkaa..
Kyllä ärsytti! Mutta oma moka, mitäs taas join liikaa.
Aamu alkoi sillä, mihin edellisenä iltana jäi..

Olin juomassa jo toista kertaa tällä viikolla ja olisin valmis lähtemään uudelleen vaikka heti huomenna. Onneksi ei ole ketään kaveria lähdössä mukaan, joten en pääse juopottelemaan.

Tälläistä tänään, toivottavasti huomenna parempaa.
Anteeksi virheet. En pysty nyt oikolukemaan tekstiäni..

Vihdoin hyvä päivä

On upeaa, kun päivä sujuu (ainakin suunnilleen) suunnitelmien mukaan! Toki, muutama repsahdus tuli kun söin muutaman palan suklaata ja pari karkkia. Kuitenkaan ne eivät edes jaksaneet harmittaa kun kalorit pysyivät muuten kerrankin hallinnassa.

Laskin että tänään tuli n. 400 kaloria syötyä. Lisäksi olen tänään pelannut lentopalloa, kävellyt ja liikkunut (en jumpannut, vaan kävellyt) tuntikausia  koulussa, kun koristelimme abipäivää varten, ja käynyt ratsastamassa.
Vaikka olen aina tolkuttanut, että ratsastus on tehokasta liikuntaa, jaksoin silti yllättyä sykemittarin kertomasta lukemasta. Viimeksi valmennuksessa kului n. 450 kaloria tunnin aikana, vaikka tuntui, ettemme edes niin hirveästi tehneet töitä.

Syön vielä illalla jotain, mutta en usko ahmivani. Jos hyvin käy, kalorit jäävät alle viidensadan. Kuitenkin luulen niiden menevän lähemmäs kuuttasataa, koska syön aina eniten illalla, jotta pystyn nukkumaan.

Mietin, että uskaltaisinko julkaista blogissani vartalokuvan itsestäni.. Se on aika kamalaa katsottavaa, mutta haluaako kukaan nähdä sellaista kuvaa? Lukijoilta kaivataan siis mielipiteitä!

ps. huomenna AAMUJA 0!!

Twiggy thinspoa.

Me kaikki tiedämme ihanan ja kauniin Twiggyn, eikö? Hän on nykyäänkin vielä kaunis, mutta nuoruuden vuosinaan hän oli mielestäni ehdottomasti vielä kauniimpi. Tässä siis Twiggy-thinspoa! :)

Olen muuten kamala valas, edelleen. Painoni ei putoa millään tästä 46:sta enää alaspäin! Se vain pyörii tässä lukemilla, vaikka oikeasti yritän saada sitä alaspäin.
Pitää vain yrittää entistä enemmän.. Tuntuu vain, etten millään enää jaksaisi. Mutta toisaalta en voi myöskään lopettaa tätä. Silloin jaksaisin vieläkin vähemmän.

"Senkin porsas!"

Olin eilen jälleen tallilla. Neuroottisena ihmisenä pelkään ihan järjettömästi pyörtymistä ja etenkin jos olen lähdössä ajamaan autolla, syön tosi paljon ennen autoilua aivan "varmuuden vuoksi", etten vain pyörry rattiin. Olen muutenkin varma, että tulen vielä kuolemaan liikenne-onnettomuudessa.
Kun siis minulle tuli nälkä ja olin lähdössä sieltä kotiin, söin vielä yhden välipalapatukan. Siinä syödessäni yksi nainen tuli luokseni ja huudahti "Senkin porsas! Kehtaatkin syödä tuollaisia täällä!" Pelästyin aivan hemmetinmoisesti ja kyllä alkoi syöminen kaduttaa. Kyseinen nainen tarkoitti tuon aivan huumorilla ja hän itse on jonkinlaisessa herkkulakossa, joten hän ei voi syödä mitään sellaista.
Mutta sehän oli kuin joku olisi huutanut ääneen omat ajatukseni.

Todellakin, minä olen porsas kun painoni ei tipu ja syön liikaa ahdistukseeni. Minä olen huono ihminen kun syön kaikkea tuollaista..

Babyface baarissa

Eilen taas tuli lähdettyä viettämään iltaa tyttöporukalla ja suuntasimme jälleen katselemaan yöelämää.
Ilmoittauduin kuitenkin kuskiksi, joten näin eliminoin mahdollisuuteni juoda. Pysyin vain kokis linjalla, jos muutamaa hörppyä mustikka mojitosta ei lasketa. Olisi myös tehnyt mieli tilata yksi tequila.. Kaverit kuitenkin saivat minut pysymään järjissäni, joten en tilannut sitä. Lisäksi, en polttanut yhtään tupakkaa vaikka teki aivan kamalasti mieli. Aina baareissa alkaa tehdä mieli polttaa, vaikka muuten en sitä hirveästi teekkään.
Oli muuten hirvittävän mukava ilta, vaikka en juonutkaan! Minulla on aivan parhaat ystävät.

Mikä hauskinta, en saanut tilattua edes sitä kokista ilman, että tarjoilija kysyi papereitani.
Minulle on sanottu, että näytän 14-15 vuotiaalta ja sen on harvinaisen rasittavaa. Tahtoisin näyttää ikäiseltäni ja saada ostettua edes kokista ilman henkkareiden näyttämistä! Mutta ei. Näytän vain niin lapselta nyt ja aina.
Ehkä vanhempana arvostan tätä ominaisuutta sitten enemmän..

Painoni on nyt pysynyt siinä 46 lukemissa, eikä se ole noussut takaisin 47 vaikka olisinkin syönyt aivan liikaa.
Ehkä tästä mennään sitten alaspäin tällä tappavan hitaalla tahdilla. Oma vikanihan se on, ettei paino putoa. En voi siitä syyttää ketään muuta.

Yösyöppö

Minulla on aivan kamala tapa ja olen toteuttanut sitä jo vuosia.
Minä syön yöllä!

Yksinkertaisesti herään yöllä siihen, että minulla on kamala nälkä. Sitten on pakko hakea jotain syömistä, jotta pystyisin jatkamaan unia. Yleensä syön jogurttia. Jos on oikein paha nälkä, joudun syömään jotain hieman tukevampaa, kuten leipää tai vastaavaa.
Joskus taas en saa vain saa unta, jos yritän alkaa nukkua vähänkään nälkäisenä. Sitten on taas pakko yöllä mennä kaivelemaan jääkaappia..

Yritin kerran nukkua niin, että söin vain tomaatin iltapalaksi.
Aamulla en päässyt edes sängystä ylös, kun jalat pettivät alta. En pystynyt edes nostamaan haarukkaa! En vieläkään ymmärrä, miten saatoin mennä noin heikkoon kuntoon yhden yön aikana.. Se oli karmean noloa.

Minun vain täytyy aina syödä melko runsas iltapala, jotta pystyn nukkumaan koko yön ilman syömistä.
TODELLA raivostuttava tapa, josta yritän päästä eroon.

Huono päivä

Tänään on ollut aika.. Jännittävä päivä.
Olin selvinnyt minimaalisilla kaloreilla. Söin vain aamulla jogurtin ja sillä olin pötkinyt jo pitkälle iltapäivään. Tallilla sitten juostessani hevoseni kanssa umpihangessa pellolla (jotkut laiskat ne ratsastaa. Minä juoksen myös hangessa! ;>) alkoi päänsärky. Liikuttaessani toista hevosta, päänsärky yltyi niin pahaksi, että ojensin hepan tallitytölle ja hän kävelytti sekä hoiti sen pois. Minä lähdin kotiin, en vain pystynyt jäämään tallille.
Kotona otin särkylääkkeen, mehua ja hieman perunamuussia.
Ei auttanut. Särky yltyi taas, kunnes lopulta tuntui siltä, että taju lähtee. En pystynyt tehdä muuta, kuin maata sängyssä.
Yhdeksän aikoihin isäni paistoi minulle munan ja makkaran. Söin niitä tunnin verran, pääsin puoleen väliin ja sitten luovutin ja jätin ne.

Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että voisin käydä koneella.
Huh huh, aika hirveää on ollut!

Harrastaako muut yösyömistä?
Minut aina välillä yllättää yöllä niin hirveä nälkä, että on pakko mennä syömään! En pysty nukkumaan, jos en saa ruokaa.
Niinpä minut löytyy jopa melko usein keittiöstä yöllä syömässä..
Ärsyttävä tapa, mutta siitä on vaikea päästä eroon.

Selviytymistä

Selvisin isän lehtipihvi-haasteesta, kahdesti!
Ekalla kerralla otin vain aivan pienen pihvin ja siitäkin leikkelin suurimman osan pois.
Eilen, eli toisella lehtipihvi kerralla isäni laittoi lautaselleni hieman isomman pihvin. Leikelin sitä parhaani mukaan ja sain taas paljon pois.
Mutta hemmetti, se oli hyvää!
Ajatelkaa minusta mitä tykkäätte, olen huono ana, olen epäonnistunut kun nautin tuollaisesta paskasta.. AIVAN SAMA! Minä tykkään mistä tykkään, eikä minua kiinnosta se, mitä mieltä muut ovat tästä.

Nam<3

Painoni on laskenut. Aamupaino oli 46.4 eli onneksi lähtenyt alaspäin läskeilystä huolimatta.
45 kg, täältä tullaan!

What goes up, must come down.

Viime viikko meni ahmiessa, enkä välittänyt mistään. En välittänyt kaloreista enkä siitä, kuinka tunsin taas paisuvani. Yllätys yllätys, paino nousi taas ja käväisi lukemissa 37.8 ja siinä vaiheessa onneksi tajusin lopettaa..
Aamulla vaaka kertoi painoni olevan taas 36.9
Pelkäsin painoa tulleen enemmänkin siinä syödessä, onneksi ei tullut..

Kalorilaskuri kertoo seuraavaa tarinaa tästä päivästä:
 Sulhaspiirakka x2 150 kcal
Jogurtti x2 264
Salaattia n. 39 kcal
Laitoin ruokamääriä (esim salaatin määrän) varmuuden vuoksi yläkanttiin, jottei ainakaan totuus jää liian pieneksi.
Joten päivä total olisi 453 kcal.

Pelkään niin iltaa..
Isä lupasi tehdä LEHTIPIHVEJÄ.
Minä taas rakastan isäni tekemiä liharuokia. Hän ei ole ammattilainen, hän ei ole kokki. Mutta pihvejä hän osaa tehdä! Ja valitettavasti ne ovat aivan hirvittävän hyviä ja isä loukkaantuu hirveästi jos en syö niitä..
Ei apua! Mitähän tästäkin illasta taas oikein tulee.

Kauniita sanoja

Olen hämmentynyt. En vain enää tiedä, mitä ajatella itsestäni.

Minulla on aina ollut huono itsetunto. Yläasteella se oli pahimmillaan, minä en tahtonut kenenkään näkevän naamaani. Niinpä aina käänsin kasvoni poispäin, jos kävelin ihmisten ohi ja muuten koulussa kävellessäni pidin joko hiuksiani tai huiviani kasvojeni edessä niin, että vain silmäni näkyivät kun ajattelin olevani niin hirveän ruma. Sain tästä monen vuoden ajan kommenttia ihmisiltä, kuinka minun pitäisi siirtää se leukaan asti ulottuva otsikseni pois kasvoiltani tai ottaa huivi pois.

Lopulta, lukioon mennessä itsetuntoni alkoi hitaasti nousta. Pystyin jo olemaan koulussa ilman, että peitin kasvojani. Tähänkään päivään mennessä ei itsetuntoni ole hyvä, mutta olen jonkiverran varmempi itsestäni.

Pari viikkoa sitten eräs henkilö, jota pidän hyvin viisaana ja jota arvostan paljon, kehui minua. Hän kertoi olevansa kateellinen kauneudestani ja kehui minua paljon. Olin niin kiusaantunut, että olisin vain halunnut juosta pois enkä edes tajunnut kiittää tätä ihmistä.
Eilen myös kaverini sanoi minun olevan ihana ihminen ja yksi kauneimmista naisista, joita hän on koskaan nähnyt. Hämmennykseni oli niin suuri, etten osannut vastata mitään vaan pysyin vain hiljaa. Lopulta tajusin kiittää häntä hänen sanoistaan.

Minua itkettää nämä kohteliaisuudet. En tiedä miksi he niin sanoivat, mutta tietty se tuntui hyvältä vaikka en ole varma, tarkoittivatko he sanojaan. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

Mitä ilman en voisi elää?

Aloin jo eilen miettiä tätä kysymystä. Mitä ilman en voisi elää?
Otetaan siis listaa enemmän tai vähemmän huumorimielessä ja unohdetaan ne "En voisi elää ilman ruokaa!" tai "En voisi elää ilman perhettäni/ystäviäni", jotka ovat hirvittävän tylsiä ja ennalta-arvattavia. Niinpä listaan tulevat ne asiat, jotka voivat olla enemmän yllättäviä.

1. Harrastukseni/hevoseni. En voisi edes kuvitella eläväni ilman ratsastusta. Harrastan siis kouluratsastusta, joka on koko elämäni. Valmentaudun ja kilpailen tässä lajissa ja se on todella tärkeä minulle.

Idolini, yksi maailman parhaista kouluratsastajista: Edward Gal

 2. Kynnet. Rakastan kynsien lakkausta ja kynsien laittoa. Yritän pitää kynteni aina mahdollisimman pitkinä ja hyväkuntoisina. Tämän takia juon paljon maitoa ja käytän paljon vahvistavia lakkoja, jotta kynteni pysyvät hyvässä kunossa. Olen harrastanut kynsien lakkailua nelisen vuotta.

Eivät ole omani, mutta mielestäni lakkaus on todella kaunis.

3. Tietokone.  Vietän koneella sen ajan, joka minulta jää ratsastamisen ohella. Jo sähkökatkot tuntuvat kamalilta kun jostain syystä läppäri ei toimi ilman sähköä. Se on kai hieman rikki tai jotain, en tiedä.

5. Valokuvaus. En ole mikään ammattilainen ja räpsin kuvia vain perusjärkkärillä jossa on halpa perusputki. Kuitenkin onnistun aina välillä saamaan oikein kivoja kuvia. Ihan omaksi ilokseni kuvailen.

6. Raha. Olen kasvanut rikkaassa perheessä ja minulla on aina ollut paljon rahaa käytössä. Minua kauhustittaa jo nyt ajatus siitä, mitä tapahtuu, kun lähden opiskelemaan. "Pelkään" sitä ettei minulla ole rahaa ostaa kaikkea mitä haluan. Tähän asti on ollut se tilanne, että minulla on aina runsaasti rahaa tililläni. Niinpä olen voinut ostaa niillä mitä tahdon. Opiskellessa sen sijaan rahat menevät asunnon vuokraan ja hevosieni tallivuokraan. Iik!

Siinä tuli luultavasti ne tärkeimmät.

Olenko ihan kunnossa?

Anteeksi ettei minusta ole kuulunut, nyt perheellämme on ollut melko rankkaa kun meitä on kohdannut kaksi hyvin surullista uutista, joten minulla ei ole ollut niin paljoa ylimääräistä energiaa että olisin jaksanut tulla postailemaan.

Äitini kysyi muutama päivä takaperin, että olenko ihan kunnossa kun en enää juuri tee muuta kuin makaa sängyssä ja nuku. Hän kysyi sen monta kertaa päivän aikana ja aina kerroin kaiken olevan hyvin ja olevani aivan kunnossa. Niinköhän? Mutta oikeassa hän on, minä en juuri tee muuta kuin nuku. Aamulla herään vaivoin kouluun, kun tulen koulusta, menen nukkumaan. Nukun iltaan asti ja teen jotain pientä, jonka jälkeen menen taas yöksi nukkumaan.
 Tänään nukuin kahteen asti ja herätessäni tuntui siltä että pyörryn. Kädet ja jalat täristen, hikoillen, korvissa humisten ja näkökentän sumentuessa tein itselleni juustoleivän jotta pysyisin tajuissani.

Inhoan pyörtymistä, olen pyörtynyt jo niin monta kertaa etten halua enää kokea sitä. Teen kaikkeni etten vain menettäisi tajuntaani. Yleisin reaktioni on rynnätä syömään, varmuuden vuoksi.
Kerran minua huimasi aamulla niin pahasti, etten pystynyt edes nousemaan sängystä kun jalat eivät kannatelleet minua. Niinpä äidin piti syöttää minua. Se oli niin nöyryyttävä kokemus etten tahdo juuri edes muistella sitä.