lauantai 28. tammikuuta 2012

Huono päivä

Tänään on ollut aika.. Jännittävä päivä.
Olin selvinnyt minimaalisilla kaloreilla. Söin vain aamulla jogurtin ja sillä olin pötkinyt jo pitkälle iltapäivään. Tallilla sitten juostessani hevoseni kanssa umpihangessa pellolla (jotkut laiskat ne ratsastaa. Minä juoksen myös hangessa! ;>) alkoi päänsärky. Liikuttaessani toista hevosta, päänsärky yltyi niin pahaksi, että ojensin hepan tallitytölle ja hän kävelytti sekä hoiti sen pois. Minä lähdin kotiin, en vain pystynyt jäämään tallille.
Kotona otin särkylääkkeen, mehua ja hieman perunamuussia.
Ei auttanut. Särky yltyi taas, kunnes lopulta tuntui siltä, että taju lähtee. En pystynyt tehdä muuta, kuin maata sängyssä.
Yhdeksän aikoihin isäni paistoi minulle munan ja makkaran. Söin niitä tunnin verran, pääsin puoleen väliin ja sitten luovutin ja jätin ne.

Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että voisin käydä koneella.
Huh huh, aika hirveää on ollut!

Harrastaako muut yösyömistä?
Minut aina välillä yllättää yöllä niin hirveä nälkä, että on pakko mennä syömään! En pysty nukkumaan, jos en saa ruokaa.
Niinpä minut löytyy jopa melko usein keittiöstä yöllä syömässä..
Ärsyttävä tapa, mutta siitä on vaikea päästä eroon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti