Olen hämmentynyt. En vain enää tiedä, mitä ajatella itsestäni.
Minulla on aina ollut huono itsetunto. Yläasteella se oli pahimmillaan, minä en tahtonut kenenkään näkevän naamaani. Niinpä aina käänsin kasvoni poispäin, jos kävelin ihmisten ohi ja muuten koulussa kävellessäni pidin joko hiuksiani tai huiviani kasvojeni edessä niin, että vain silmäni näkyivät kun ajattelin olevani niin hirveän ruma. Sain tästä monen vuoden ajan kommenttia ihmisiltä, kuinka minun pitäisi siirtää se leukaan asti ulottuva otsikseni pois kasvoiltani tai ottaa huivi pois.
Lopulta, lukioon mennessä itsetuntoni alkoi hitaasti nousta. Pystyin jo olemaan koulussa ilman, että peitin kasvojani. Tähänkään päivään mennessä ei itsetuntoni ole hyvä, mutta olen jonkiverran varmempi itsestäni.
Pari viikkoa sitten eräs henkilö, jota pidän hyvin viisaana ja jota arvostan paljon, kehui minua. Hän kertoi olevansa kateellinen kauneudestani ja kehui minua paljon. Olin niin kiusaantunut, että olisin vain halunnut juosta pois enkä edes tajunnut kiittää tätä ihmistä.
Eilen myös kaverini sanoi minun olevan ihana ihminen ja yksi kauneimmista naisista, joita hän on koskaan nähnyt. Hämmennykseni oli niin suuri, etten osannut vastata mitään vaan pysyin vain hiljaa. Lopulta tajusin kiittää häntä hänen sanoistaan.
Minua itkettää nämä kohteliaisuudet. En tiedä miksi he niin sanoivat, mutta tietty se tuntui hyvältä vaikka en ole varma, tarkoittivatko he sanojaan. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti