Olenko ihan kunnossa?

Anteeksi ettei minusta ole kuulunut, nyt perheellämme on ollut melko rankkaa kun meitä on kohdannut kaksi hyvin surullista uutista, joten minulla ei ole ollut niin paljoa ylimääräistä energiaa että olisin jaksanut tulla postailemaan.

Äitini kysyi muutama päivä takaperin, että olenko ihan kunnossa kun en enää juuri tee muuta kuin makaa sängyssä ja nuku. Hän kysyi sen monta kertaa päivän aikana ja aina kerroin kaiken olevan hyvin ja olevani aivan kunnossa. Niinköhän? Mutta oikeassa hän on, minä en juuri tee muuta kuin nuku. Aamulla herään vaivoin kouluun, kun tulen koulusta, menen nukkumaan. Nukun iltaan asti ja teen jotain pientä, jonka jälkeen menen taas yöksi nukkumaan.
 Tänään nukuin kahteen asti ja herätessäni tuntui siltä että pyörryn. Kädet ja jalat täristen, hikoillen, korvissa humisten ja näkökentän sumentuessa tein itselleni juustoleivän jotta pysyisin tajuissani.

Inhoan pyörtymistä, olen pyörtynyt jo niin monta kertaa etten halua enää kokea sitä. Teen kaikkeni etten vain menettäisi tajuntaani. Yleisin reaktioni on rynnätä syömään, varmuuden vuoksi.
Kerran minua huimasi aamulla niin pahasti, etten pystynyt edes nousemaan sängystä kun jalat eivät kannatelleet minua. Niinpä äidin piti syöttää minua. Se oli niin nöyryyttävä kokemus etten tahdo juuri edes muistella sitä.